Tieteelliset yhdistykset ja seurat kuulostavat monen korvaan vanhanaikaisilta. Kuulemamme mukaan Suomen Muinaismuistoyhdistyksen nimi antaa erityisen aikansa eläneen vaikutelman ja herättää usein jopa hilpeyttä seuran toimialaan vihkiytymättömissä.

Muikkareiden yli puolentoista vuosisadan ajalle ulottuvassa yhteisössä elää toki edelleen 1800-luvulla vaikuttaneiden hahmojen ja tieteenalojemme perintö. Juuri siihen kiinnittyen ajattelemme, että humanistisen tutkimuksen ja elämänasenteen vaaliminen on erityisen ajankohtaista, ehkä tähdellisempää kuin koskaan. Tarvitsemme kipeästi tutkimukseen perustuvia näkemyksiä menneisyydestä ja tulevaisuudesta, kulttuurista ja ihmisenä olemisesta. Tarvitsemme punnittua ja koeteltua tietoa monista syistä, myös ratkoaksemme kestämättömän elämäntapamme aiheuttamia, maapallon elämää uhkaavia kriisejä.

Ja mitä seuran nimeen tulee, niin usein vanhan nimen säilyttäminen on huomattavasti tyylikkäämpi ratkaisu kuin keksiä uusi; tästä lienee monilla muistissa lukuisia esimerkkejä. Muikkareiden ei tarvitse brändätä itselleen tarinaa.

Kuvattu Kontulan ja Vesalan alueella syksyllä 2021. Kyseessä oleva SMY ei kuitenkaan viittaa Suomen Muinaismuistoyhdistykseen. Kuvat: Liisa Kunnas-Pusa.
Kuvattu Kontulan ja Vesalan alueella syksyllä 2021. Kyseessä oleva SMY ei kuitenkaan viittaa Suomen Muinaismuistoyhdistykseen. Kuvat: Liisa Kunnas-Pusa.

Kirjoituksemme otsikko on lainattu vuonna 2019 menehtyneen runoilijan ja kääntäjän Leevi Lehdon esseekokoelmasta ”Suloinen kuulla tuo kuitenkin oisi”: Suomenkielisen maailmankirjallisuuden mahdollisuudesta ja vähän muustakin. Esseitä 2010–2017 (Ntamo, Helsinki, 2017, 67). Siinä Lehto kirjoittaa: ”kulttuuriamme luonnehtii taipumus paikallaan polkemisen aiheuttamaan tuhoamiseen; tehtävänä on löytää tie jatkuvaan muutokseen, joka säilyttää.” Vaikka asiayhteys on Lehdolla vähän toinen, huomio soveltuu mainiosti myös Muikkarien tarkoitusperiin.

Tieteellisillä yhdistyksillä on nykymaailmassa lukuisia merkityksellisiä tehtäviä, ja Muikkareilla niitä on vähintään neljä:

  1. Arvojen edistäminen. Muikkarien piirissä voi vaikuttaa siihen, että tutkitun tiedon, tutkivan asenteen ja kriittisen ajattelun merkitys vahvistuu yhteiskunnassa. Muikkarit ei tarjoa “huippu”-jargonia, huikeaa pöhinää, laskelmoitua poseerausta tai menestyjien hypetystä, vaan tietoa, joka toivottavasti lisää itseymmärrystämme ihmisinä, yhteisöjemme jäseninä ja kulttuuriemme edustajina. Tieteellisissä seuroissa pidetään nyt hengissä autonomisen, tutkimusta tutkimuksen vuoksi tekevän yhteisön eetosta, joka yliopistoissa on ahtaalla.
  1. Julkaisutoiminta. Humanistista tutkimusta ei ole helppo saada julki. Kaupalliset kustantamot haluavat ”jänniä naisia”, mutta tiedekirjoja karsastetaan ja markkinat ovat pienet. Jopa kulttuuri-instituutiot julkaisevat teoksia, joiden pääasiallinen tarkoitus on myydä ja viihdyttää, laadusta tinkien. Valtakunnan sanomalehti Helsingin Sanomat julkaisee tiedesivuillaan lähinnä luonnontieteinä eli niin sanottuina kovina tieteinä arvostamiaan asioita. Humanistinen tutkimus saa puolestaan edustaa ”kulttuuria” ja kilpailla Euroviisujen kanssa medianäkyvyydestä.

Muikkareilla on neljä painettua julkaisusarjaa: Iskos, Kansatieteellinen Arkisto, Suomen Museo–Finskt Museum ja Aikakauskirja (SMYA). Vaikka jokaisella on oma painotuksensa, voi niiden kaikkien katsoa julkaisevan uutta tutkimusta kulttuuriperinnöstä – myös kansalliskielillämme.  Suomen Museo–Finskt Museum on luettavissa avoimesti verkossa heti sen ilmestyttyä.

TSV:n hallinnoiman Julkaisufoorumin suunnittelupäällikön Janne Pölösen 18.8.2021 Twitterissä jakamasta taulukosta selviää, että vuosina 2015-2018 kotimaisten tiedekustantajien osuus oli 12 % suomalaisten yliopistojen vertaisarvioiduista julkaisuista, kaikki kielet ja julkaisutyypit mukaan lukien (97203 julkaisua). Taulukko osoittaa kotimaisen tiedekustantamisen merkityksen erityisesti humanistisilla aloilla. Toisesta Pölösen 19.8.2021 jakamasta taulukosta käy ilmi, että kotimaisten tiedekustantajien osuus yliopistojen vertaisarvioiduista julkaisuista vertautuu suurimpiin kaupallisiin kustantajiin, Springeriin ja Elsevieriin.

  1. Kollegiaalisuus. Yliopistot ovat muuttuneet ja monen akateemiset kotipesät on hävitetty. Toisille sellaisia ei koskaan muodostunutkaan, jos ei esimerkiksi ole ollut mahdollisuutta lunastaa itselleen uraa EU-rahoituksella. Arkeologia, kansatiede ja taidehistoria eli Muikkareiden historialliset tausta-alat kuuluvat niihin humanistisiin tieteenaloihin, joiden resursseja yliopistoissa ideologisista syistä jatkuvasti kutistetaan. Tieteellinen seura antaa mahdollisuuden tavata kollegoja, keskustella, ideoida, retkeillä ja pitää hauskaa. Tieteellisessä seurassa eri ikäiset ihmiset (myös akateemiselta iältään) sekä jo työelämän jättäneet ovat saman pöydän ääressä. Suurten yksinäisten auktoriteettien, poikkeusyksilöiden ja tieteellisten ”nerojen” aika on ohi, ja tilalle on nousemassa toivottavasti entistä tasa-arvoisempi, moniäänisempi ja -puolisempi yhteisö.
  1. Työelämä ja uranäkymät. Esitelmän pitäminen ja seuraaminen, vertaisarvioijana toimiminen, artikkelin julkaiseminen tai yhdistyksen hallinnollisessa toiminnassa mukana olo ovat kaikki toimia, joiden kautta voi kartuttaa osaamistaan, tutustua ihmisiin, saada ajatuksiaan julki ja kasvaa osana itseään suurempaa yhteisöä. Muikkareiden kevään 2022 luentosarjassa puhutaan tiloista, huoneista ja huonekaluista – ei kuitenkaan tuotesijoittelu-tyyliin tai influenssereiden malliin, vaan tutkittuun tietoon pohjaten.

Muikkari-blogi on Suomen Muinaismuistoyhdistyksen uusi avaus, joka omalta osaltaan toteuttaa edellä mainittuja tehtäviä. Tulevana vuonna erityinen kohderyhmämme ovat opiskelijat tai vastavalmistuneet kaikilla niin kutsutuilla kulttuuriperintöaloilla: tervetuloa kirjoittamaan ja lukemaan blogiamme! Ja ennen kaikkea, lämpimästi tervetuloa myös Muinaismuistoyhdistyksen jäseneksi, ilman jäseniämme mikään edellä listattu ei toteudu.

Elina Räsänen

Johanna Enqvist

Kirjoittajat ovat Suomen Muinaismuistoyhdistyksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Dosentti Elina Räsänen toimii Helsingin yliopistossa taidehistorian yliopistonlehtorina ja johtaa parhaillaan Kuvakalske-tutkimushanketta. FT Johanna Enqvist työskentelee tutkijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa (SKS), Suomen Akatemian rahoittamassa konsortiohankkeessa Kirjeenvaihdon kulttuurit | Constellations of Correspondence (CoCo) ja opettaa Helsingin yliopistossa kulttuuriperinnön tutkimusta.