Suomen Muinaismuistoyhdistyksen alkutaival
Suomen Muinaismuisto-Yhtiön säännöt hyväksyttiin 9.9.1870 ja yhdistys perustettiin 1.10.1870 Helsingin yliopiston tiedekuntien istuntosalissa. Tavoitteena oli luoda edellytykset antikvaaristen muistomerkkien suojelulle ja muinaistutkimuksen käynnistämiselle sekä herättää kansan kiinnostus muinaismuistoja kohtaan. Aloitteentekijänä oli J. R. Aspelin yhdessä K. A. Castrenin ja Emil Nervanderin kanssa. Kukaan 22 perustajajäsenestä ei ollut täyttänyt 30 vuotta. Puheenjohtajaksi valittiin siksi kirjailija Zachris Topelius, jonka katsottiin antavan yhdistykselle tarvittavaa arvovaltaa. Jäseneksi saattoivat pyrkiä kaikki kansalaiset.
Perustamisen lähtökohtana oli huoli keskiaikaisten linnojen ja kivikirkkojen raunioitumisesta. Vaikka Ruotsi-Suomen aikainen muinaismuistolainsäädäntö oli edelleen voimassa, hallinto sen valvomiseksi puuttui. Lainsäädännön kehittämisessä ja hallinnon luomisessa Muinaismuistoyhdistyksellä oli ratkaiseva merkitys. Asetus muinaisaikaisten muistomerkkien rauhoittamisesta annettiin v. 1883 ja Muinaistieteellinen toimikunta, nykyisen Museoviraston edeltäjä perustettiin v. 1884. Ensimmäiseksi valtionarkeologiksi valittiin J. R. Aspelin (1885–1915).
Yhdistyksen tarkoituksena oli toimia tieteellisenä yhdistyksenä ja harjoittaa valistustoimintaa sekä kerätä muinaisesineitä, taidetta ja vanhaa esineistöä tulevan Kansallismuseon kokoelmiin. Ohjelmaan kuuluivat myös muinaismuistojen ja rakennuskohteiden suojelu ja inventointi samoin kuin arkeologiset kaivaukset. Uhanalaisten kohteiden suojelukysymyksiin otettiin aktiivisesti kantaa.
Oppiaineet
Arkeologian alalla keskeinen vaikuttaja yhdistystä perustettaessa oli J. R. Aspelin, Suomen ensimmäinen koulutettu muinaistutkija, alan ensimmäinen professori ja ensimmäinen valtionarkeologi. Aspelin otti muinaismuistolainsäädännön esikuvaksi Ruotsin lainsäädännön ja hyödynsi Pohjoismaista omaksumaansa typologista tutkimusmenetelmää esihistoriallisia esinekokoelmia järjestettäessä. Tutkimuksessa häntä kiinnosti nimenomaan Suomen suvun alkuperän selvittäminen. Venäjälle ja Siperiaan suuntautuvien kenttätöiden käynnistämiselle tarjosi mahdollisuuden Suomen kuuluminen Venäjän keisarikuntaan. Varsinkin aikaisemmin pääosa Suomessa julkaistuista arkeologian alan väitöskirjoista ilmestyi yhdistyksen julkaisusarjoissa Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja – Finska Fornminnesföreningens Tidsskrift ja Iskos.
Kansatieteellinen tutkimus on perustamisestaan lähtien kuulunut Muinaismuistoyhdistyksen toimintaan. 1920-luvulla professori U. T. Sireliuksen johdolla käynnistettiin kylätutkimuksia, ja myöhemmin Hauhon retkikunnan tulokset päätettiin julkaista yhdistyksen uudessa, vuonna 1934 perustetussa julkaisusarjassa. Sittemmin Kansatieteellisestä Arkistosta on tullut kansatieteellisen tutkimuksen keskeinen foorumi, jossa esitellään alan uusia tutkimusmenetelmiä ja -tuloksia.
Taidehistoria muodostui vasta vuonna 1897 itsenäiseksi yliopistolliseksi tieteenalaksi, mutta yhdistyksen toiminnassa se oli mukana jo alusta asti. Kun yhdistys kokosi vuonna 1871 ensimmäisen taidehistoriallisen retkikuntansa, tarkoitus oli dokumentoida kotimaan taidehistoriallisesti arvokasta aineistoa. Mukana retkellä oli Eliel Aspelin, jonka vuonna 1878 ilmestynyt väitöskirja oli taidehistorian alalla ensimmäinen maassamme. Yhdistyksen johtoon taidehistorioitsija tuli vasta, kun vuonna 1968 professori Lars Pettersson valittiin puheenjohtajaksi. Pettersson toimi vuosina 1954–1987 yhdistyksen Aikakauskirjan päätoimittajana. Tässä julkaisusarjassa on ilmestynyt merkittävä osa taidehistorian väitöskirjoista.
Urajärven kartano
Sisarukset Lilly von Heideman (1849–1917) ja Hugo von Heideman (1851–1915) lahjoittivat testamentilla vuonna 1917 Asikkalassa sijaitsevan, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kotikartanonsa Suomen Muinaismuistoyhdistykselle. Testamentti määräsi, että taiteilijoille on varattava mahdollisuus asua Urajärvellä “lämpimänä vuodenaikana”.
Kartano avattiin yleisölle museona yhdistyksen toimesta vuonna 1928. Vuonna 1986 Suomen Muinaismuistoyhdistys luovutti kartanon sekä siihen kuuluvan ns. kotipalstan Museovirastolle, jolla katsottiin olevan paremmat taloudelliset edellytykset museon ylläpitoon Lilly von Heidemanin toivomusten mukaisesti. Nykyisin Urajärven kartano on Suomen vanhin kartanomuseo. Yhdistyksen omistukseen jäi pieni metsäpalsta, joka nyt muodostaa Suomen Muinaismuistosäätiön peruspääoman.
Tuoreemmat vaiheet ja lisätietoa
Suomen Muinaismuistoyhdistyksen erittäin kattava 50-vuotishistoriikki julkaistiin vuonna 1920, ja sen toimitti yhdistyksen silloinen sihteeri ja myöhempi puheenjohtaja A.M. Tallgren. Tämän jälkeen vastaavia historiikkeja ei ole julkaistu, mutta yhdistyksen kulloisenkin puheenjohtajan juhlapuheet on painettu Suomen Museon numeroihin XLVII (1941) ja 78 (1971). Nämä puheenvuorot esittelevät mainiosti yhdistyksen silloista toimintaa ja esittävät samalla yhden näkemyksen sen historiasta.
Vaikka kulttuuriperinnön taltiointi on alusta lähtien ollut yhdistykselle tärkeä tavoite, oman toiminnan kuvallinen dokumentointi on jäänyt harmillisen vähälle. Näitä on koottu Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 140-vuotisesitykseen.
Vuonna 2020 Suomen Muinaismuistoyhdistys täytti 150 vuotta. Juhlavuoden teemaksi valikoitui “Monimuotoinen menneisyys – yhteinen tulevaisuus”. Juhlavuodeksi otettiin myös käyttöön logo, jonka inspiraationa oli Pyhämaan uhrikirkosta löytyvä yksisarvismaalaus.
Koronapandemia pakotti Suomen Muinaismuistoyhdistyksen muuttamaan alkuperäisiä juhlasuunnitelmia. Yhdistyksen pitkää historiaa juhlistettiin lopulta kuitenkin vuoden 2020 aikana taidehistoriallisia tutkimusretkiä käsitelleen kiertonäyttelyn ja näytelmäroolipelin voimin. Muinaisuuden tekijät -juhlaseminaari puolestaan järjestettiin verkkoseminaarina toukokuussa 2021.
Samassa yhteydessä juhlaseminaarin kanssa julkaistiin myös Suomen Museo – Finskt Museum 2020, jonka esipuheen laativat Johanna Enqvist, Pia Olsson ja Tytti Steel. Esipuhe on luettavissa alla.
Recent Comments